Maanantai 19.10. oli kaikkien keskipohjalaisten kannalta surullinen päivä. Alueellamme vahvoja puolueita olevat Kristillisdemokraatit ja Perussuomalaiset molemmat vaativat puheenjohtajiensa suulla oman maakuntamme lakkauttamista. Peitellysti toki.
Sari Essayh (kd.) esitti asiansa Uuden Suomen blogissaan ja Jussi Halla-aho (ps.) politiikan toimittajien tentissä. Molemmat vain totesivat erikseen maakuntia mainitsematta, että sosiaali- ja terveyspalveluiden uudistus ei tule onnistumaan, koska osa maakunnista on liian pieniä selvitäkseen tehtävistä. Selvää on, että molempien karttaharjoituksissa lakkautukseen päätyisi mm. Keski-Pohjanmaa yhdessä Kainuun kanssa
Näiden karttaharjoitusten jälkeen koko maakunta olisi käytännössä vain Oulun tai Seinäjoen reunamaa. Samalla myös sosiaali- ja terveyspalvelumme ja ennen kaikkea lähipalvelut olisivat sen mukaiset – niitä ei juuri kanta-Kokkolan ulkopuolelta löytyisi.
Maakunnan pienuus on toki tosiasia, mutta siihenkin olisi olemassa ratkaisu, eli ottamalla käyttöön mm. akateemikko Kustaa Vilkunan esittämä maakunnan pohjoisraja, joka Vilkunan esityksen mukaan kulkisi Pyhäjokilaaksossa. Hyvä on myös muistaa, että suuruus ei tarkoita automaattisesti tehokasta ja toimivaa palvelujen järjestämistä, usein asia on jopa päinvastoin.
En kuitenkaan jaksa uskoa, että kristillisdemokraattien ja perussuomalaisten paikalliset valtuutetut ja muut vaikuttajat kannattavat tätä puolueidensa herrojen ja rouvien ajamaa keskittämispolitiikkaa.
Keski-Pohjanmaan ja keskipohjalaisten tulevaisuuden turvaaminen vaatii puoluerajat ylittävää yksituumaisuutta. Toivottavasti tässäkin asiassa se löytyy. Maakunnan ihmisten palveluiden kannalta punamultahallituksen ajama sosiaali- ja terveyspalveluiden uudistus on välttämätön ja toivottavasti sitä kuntavaalien lähestyessä kaikki alueemme päättäjät voisivat puoluepolitikoinnin estämättä ääneen tukea.
Jaakko Mäki-Petäjä
Kannuksen kaupunginvaltuutettu (kesk.)