Slide
1. Tuulivoima on tosiasia - ei mielipideasia

Ilman tuulivoimasta saatavia tuloja Kannus olisi kriisikunta. Orpo-Purran hallituksen kaavailu viedä meiltä yli 800 000 euron tuulivoimatuloa täytyy estää.

2. Verotuksen nousulle laitettava piste

Kannuksen veroprosentti on maakunnan keskitasoa. Suunta on kuitenkin ylöspäin. Jatkuvien korotusten sijaan on myös tutkittava mistä menoista leikata ja palveluista luopua.

Slide

Maaseudun puolustajista on vaalien aikana puutetta

Marinin hallitus on vaalikauden aikana tehnyt monia maaseudun ihmisten ja yritysten elinvoiman kannalta tärkeitä ja konkreettisia päätöksiä. Viimeisimpänä mm. kyläkauppatuen vakinaistaminen. Surukseni olen kuitenkin pistänyt merkille, että erityisesti oikeistopuolueet kokoomus ja perussuomalaiset ovat viime aikoina esittäneet maaseutua kurjistavia tavoitteita ja leikkauksia. Kokoomus on omissa talouslinjauksissaan esittänyt edellämainitun kyläkauppatuen lakkauttamista. Tämä olisi suora isku palleaan Keski-Pohjanmaalla … Lue lisää